Kirjan Sooloilua kansi on kivan värinen ja jo nimi Sooloilua kuulostaa juuri siltä kirjalta minkä haluan lukea. Toisaalta kirjan Karilla takakannen tekstin perusteella voisin pitää siitäkin. Kirjat vaikuttavat aivan toistensa vastakohdilta. Toinen on rempseää sooloilua ja toinen taas on mysteerinen tarina ihmisten salaisuuksista. Saa nähdä kumman luen, vai luenko molemmat... vai luenko kumpaakaan.. mikään ei oo sata rossaa varmaa...
Jep alotin kummatkin kirjat, mutta kumpikin vaikutti ihan yli tylsiltä. Ei napannu kumpikaan. Kävelin sitten koulun kirjastoon kesken koulupäivän, otin lyhyen näköisen kirjan hyllyltä. Sofi Oksasen Liian lyhyt hame on siis uusi kirjani. Kirjan kansi näyttää villiltä ja pidän kannen väri teemasta. Kannessa lukee: kertomuksia keittiöstä, mistä tulee mieleen, että kirjassa käsitellään naisen roolia, ja sitä kuinka naisia ehkä jopa alistetaan joidenkin seinien sisällä.
Runot käsittelevät tosia asioita, joista yleensä vaijetaan. Ne ovat hyvin synkkiä, kieli raakaa ja mitään tapahtumia ei peitellä:
"Kuka rumaa barbia panisi
kauniita sanoja sille lausuisi
kuka sen tuherolle ruuhkaa tekisi
kuka sille kukkia kantaisi"
ote runosta Ruma Barbi
Runot käsittelevät hyvin rankkoja aiheita, kuten pahoinpitelyä. Runossa Itkin koko ajan, käsitellään raiskausta ja sitä kuinka kukaan ei usko uhria. ja uskotellaan, että vika oli hänen.
koko ajan kysytään
miten ja missä kulmassa
osuiko pää sängyntolppaan
oliko juotu olutta
eikö sittenkään olutta,
varmastiko ei, jotain kuitenkin
jotain varmasti oli otettu
halogeenilamput, kovat tuolit
en tiedä kenestäkään niistä mitään
ne kaikki tietävät minusta kaiken
ja haluavat lisää
vaikka itken koko ajan,
varmastiko ei, jotain kuitenkin
jotain varmasti oli otettu
Itkin koko ajan
Itkin koko ajan
mikset voi myöntää
että aivan varmasti halusit
kuitenkin lähdit matkaan koska halusit
mitäs lähdit, tyhmä tyttö, mitäs lähdit,
varmastiko ei, jotain kuitenkin
jotain varmasti oli otettu
Itkin koko ajan
Itkin koko ajan
eikä tuomari usko
eikä poliisi usko
eikä kukaan usko
ei omatkaan
en kohta itsekään
Melkein kaikissa runoissa kertojana on henkilö, joka kertoo omista kokemuksistaan, omasta kärsimyksestään. Kuinka hän itse ottaa vastaan kaikki lyönnit, kaiken tuskan, eikä valita hetkeäkään.
Kirjan kannen perusteella kirja kertoo siis naisen asemasta. Omaan mieleeni ei ole tullut mieleen miten hirveässä tilanteessa jotkut naiset elävät. Omassa kotonaankaan ei voi olla rauhassa, kun joutuu pelkäämään seuraavaa iskua, henkistä tai fyysistä. Oksanen yrittää vaikuttaa yhteiskuntaan ja herättää meitä todellisuuteen, sillä tämä on todellista joillekin. Joidenkin arkea, mutta sitä harvoin ajatellaan.
Vaikka runojen teema ja kerronta tapa on ahdistavaa, jotenkin pidän tästä kirjasta. Yleensä vihaan runoutta ja muutenkin kirjallistuutta, mutta tätä on helppo lukea ja runoja helppo tulkita, koska niissä ei ole vaikeita kielikuvia tai muutenkaan liian vaikeita sanoja vaan asiat on laitettu siihen muotoon paperille kuin ne ovat mitään muuta lisäämättä. Siitä pidän. Yksinkertaisuus on parasta. Kaikessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti