Kun kirjoitat ensimmäisen tekstisi blogiin, valitse uusi teksti. Laita tekstin otsikoksi oma etunimesi ja lukemasi kirjan ja kirjan kirjoittajan nimi (esim. Marja: Aleksis Kivi - Seitsemän veljestä). Aloita ensimmäinen tekstisi kertomalla kirjoittajan nimi ja kirjan julkaisuvuosi. Samalla kannattaa kirjoittaa, millaisia mielikuvia takakansiteksti, kannen kuva ja mahdolliset ennakkotietosi kirjasta herättävät? Miksi valitsit kyseisen teoksen ja mitä siltä odotat. Tarkoituksenasi ei ole kirjoittaa juonireferaattia, vaikka sinun kannattaakin kertoa hieman, mistä kirja kertoo, jotta tekstiäsi ja ajatuksiasi on helpompi seurata. Blogin kirjoittamisen tärkein tavoite on kuitenkin kirjoittaa niistä ajatuksista, joita lukemasi kirja herättää, esimerkiksi miltä kirjan kuvailema yhteiskunta vaikuttaa, toimisitko itse toisella tavalla kuin kirjan päähenkilö, onko tapahtumien kulku kirjoitettu ymmärrettävästi, pidätkö ylipäätään lukemastasi vai et, mikä nykyelämän ilmiö havainnoistasi tulee mieleen ja miksi, miksi teoksen tunteminen on hyödyllistä tai turhaa nykysuomalaiselle jne. Kerro mielipiteitäsi, pohdi, arvioi, arvele, perustele tms.
Jos luet runoutta, voit miettiä esimerkiksi, mitä aiheita ja teemoja runoissa käsitellään, millainen on runojen tunnelma (mistä se syntyy) ja millaista kieltä runoissa käytetään. Mihin erityisesti runoilijan runot nojaavat (monimuotoisiin kielikuviin, tuokiokuviin, tunnelman luomiseen jne.)? Millaisia runon puhujia kokoelmassa on (onko puhujissa jotain yhtäläisyyksiä)? Mikä kiinnittää sinun huomiosi? Kerro mielipiteitäsi, arvioi, arvele, perustele, pohdi...
Kun jatkat lukupäiväkirjaasi blogiin, muokkaa aloittamaasi tekstiä ja julkaise se uudelleen (päivitä). Muista kirjoittaa jokaisen kirjoittamasi tekstin yhteyteen oma etunimesi (oli kyseessä sitten oma lukupäiväkirjasi tai kommentti toisen blogiin). Luettuja kirjoja käsitellään oppitunneilla ti 21.5., jolloin kirjat pitää olla luettu ja lukupäiväkirjat kirjoitettu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti