Ilokseni (tai järkytyksekseni) huomasin, etten olekaan ainoa Puhdistusta lukeva. No, ei se mitään, vaikka blogiteksteissäni saatankin jäädä Saanan ja Leon varjoon...
1.
Mutta siis asiaan, eli itse kirjaan. Tietenkin odotukseni kohutusta Puhdistuksesta olivat korkeat. Odotin karua, kenties ahdistavaakin lukukokemusta. Pokkarin takakannen arvostelut luettuani odotin kirjalta vieläkin enemmän. Kirjan avattuani petyin kuitenkin hieman. Kirjaa oli kulunut jo melkein 30 sivua, eikä tarina ollut edennyt oikein mihinkään. Paljon puhetta kärpäsistä, tuskin yhtään toimintaa.
Kuitenkin Oksasen yksityiskohtainen kerronta ja pikkuriikkiset huomiot saivat lukumielenkiintoni pysymään, enkä ole katunut hetkeäkään. Kirja syventyy Viron historiaan ihmiskokemusten kautta ja lukijan on helppo samaistua päähenkilöihin. Kirjan kammottavat ihmiskohtalot saivat ainakin minut arvostamaan elämää Suomessa hetki hetkeltä enemmän.
Vaikken itse henkilökohtaisesti niin historiasta pidäkään, Puhdistus tuo toisen maailmansodan aikaisen elämän Virossa esille hyvin mielenkiintoisesti.
Täytyy myöntää, että kirja on omalla tavallaan hyvinkin koukuttava, siispä lopetan kirjoitukseni nyt tähän ja palaan kiiltävien sukkahousujen ja kolhoosien maailmaan.
2.
Puhdistus pomppii kappaleittain aina 1940-luvulta 1990-luvulle. Tällä tavoin tarina on aseteltu mielenkiintoisesti. Jos jokin asia 1990-luvulta jää mietityttämään, se selviää seuraavassa luvussa.
Kirja kertoo Aliide Truusta ja tämän elämästä. Nuorena Aliide rakastuu virolaiseen talonpoikaan, Hansiin, joka menee Aliiden siskon Ingelin kanssa naimisiin. Alussa Aliiden käytös Ingeliä ja Hansia kohtaan vaikuttaa vain mustasukkaisuudelta, mutta kun tarina etenee, alkaa Aliidesta ilmetä uusia, jopa mielenvikaisia puolia.
Kun venäläiset palaavat Viroon vuonna 1944, Hans täytyy piilottaa. Miliisit kuulustelevat siskoksia useaan otteeseen, väkivallasta tinkimättä. Jopa Ingelin ja Hansin tytär Linda, joka on vasta seitsemän, joutuu kokemaan kamaluuksia jotta Hans löydettäisiin. Kukaan ei kuitenkaan kerro mitään ja Hans kuitenkin pysyy piilossa.
Kirjaa lukiessa herää väkisinkin paljon kysymyksiä. Kuinka pitkälle ihmiset ovat oikein valmiita menemään? Miten väärin perustein toimitaan? Kuinka paljon kipua ihminen kestää?
Ehkä saan kysymyksiini vastauksen kirjan lopussa...
3.
Puhdistuksen lopussa on Viron Sosialistisen Neuvostotasavallan kirjoittamia selontekoja neljän vuoden ajalta. Niistä käy ilmi, kuinka agentteja on soluttautunut Aliiden ja Ingelin elämään. Neljän vuoden ajan agentit ovat yrittäneet löytää Hans Pekkin, vaikka kaikki, niin kyläläiset kuin Aliide ja Ingel, sanovat, että Hans on kuollut.
Selontekoja lukiessa tuli väkisinkin hieman vainoharhainen olo - jos tuona aikana, jolloin täytyi todella olla varuillaan, ei huomattu varjostajia, niin entä tänä päivänä? Ja kuinka syvään usko, tai miksi sitä haluaakaan kutsua, oli joillakin juurrettu, että nämä etsivät yhtä henkilöä neljä vuotta. Henkilöä, joka oli kaikkien mielestä kuollut.
Mieleni tekisi kertoa, mitä lopussa tapahtuu, mutta taidan jättää kertomatta, jos joku haluaa lukea Puhdistuksen. Kaiken kaikkiaan voin kuitenkin suositella kirjaa oikeastaan kaikille. Vaikka tarina ja kertomisen tyyli onkin paikoittain todella karu, ei minulle jäänyt siitä pahaa makua suuhun. Ainakin kirja avarsi omaa näkemystäni siitä, mitä ihmiset ovat kokeneet tuona aikana. Ja ehkä jossain päin maailmaa vielä tänäkin päivänä.
Nyt tsemppiä vaan kaikille koeviikolle ja sitten kirmataan ansaitulle kesälomalle ! :)
Ps. Muistakaa syödä paljon jäätelöä !
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti