No niin, vihdoinkin minäkin sain alotettua kirjan lukemisen, eipä tässä olekaan turhaa aikaa kun palautus on tiistaina ja nyt on jo sunnuntai... Eipä se mittään, eiköhän tämän ehdi lukemaan kun kirja ei onneksi ole kovin pitkä. Eli kirjan nimi on Enkelten verta ja sen on kirjoittanut Johanna Sinisalo. Kirja on ilmestynyt 2011, eli aika uusi kirja siis. En ole pitkään aikaan lukenut mitään kovin nykyaikaista ja realistista kirjaa, niin onpahan ainakin jotain vaihtelua.
Kirjan etukansi on musta ja siinä koukertelee harmaita savukiehkuroita. Kansi on muuten aika synkkä ja tylsä, mutta savukiehkuroiden lisäksi kannessa on kuva myös mehiläisestä, joka muuttaa kannen mielenkiintoisemman näköiseksi. Takakannen tekstin perusteella kirja kertoo mehiläisistä, eli kannen kuva ei olekaan ihan tuulesta temmattu. Kirja kertoo mehiläisten lisäksi Orvosta, jonka koko elämä koostuu mehiläisistä.Siis päähenkilö ei ole orpo, vaan joku mehiläishoitaja, jonka nimi on Orvo. Tai voihan se olla orpokin, ei sitä takakannen perusteella saa tietää. No joka tapauksessa tämä Orvo löytää mehiläispesän, jossa ei ole yhtään mehiläistä. Orvolla on Eero niminen poika, jolle tekstin perusteella tapahtuu jotain. Ja jotenkin mehiläisten katoaminen ja sen pojan kohtalo liittyy toisiinsa.. Jännittävää!! Siis oikeesti, voi se olla. Mutta jotenkin musta tuntuu, että takakannen teksti on kirjotettu kauheen dramaattisesti, kun siinä pohditaan että onko ihmiskunnan lähtölaskenta alkanut, kun suomalainen mehiläishoitaja löytää yhden tyhjän mehiläispesän.
Kirjaa selailemalla saa selville, että kirja koostuu tavallisista teksiosioista ja blogiteksteistä sekä blogitekstien kommenteista. Näyttää vähän hassulta kun ensin on ihan tavallista tekstiä ja sitten yhtäkkiä teksti vaihtuukin blogiksi. Saattaa tuntua vähän irralliselta lukea molempia tekstejä sekaisin, mutta ehkä siihen tottuu. Pitää varmaan alkaa lukemaan niin saan selville että tottuuko.
_________________________________________________________________________________
Sunnuntai-ilta ja kirjaa on jäljellä noin 50 sivua. Kyllä huomaa ettäolen käyttänyt koko päivän lukemiseen, ajatukset ei kulje yhtään ja olo on tosi hämmentynyt. Ja se taas johtuu vaan tuosta kirjasta.
Kirja on todella erilainen kuin luulin. Luulin että kirja kertoisi vain miehestä, joka on mehiläishoitaja ja jonka pojalle tapahtuu jotakin. No joo, kyllähän nuokin asiat pitävät paikkaansa, mutta todellisuudessa kirjassa tapahtuu paljon enemmän. Yksi kirjan henkilöistä on jonkinlainen eläinoikeusaktivisti, jonka blogia kirjan lukujen välistä löytyy. Olen päässyt kirjassa jo siihen vaiheeseen, että blogin kirjoittaja vaihtaa omalla nimellä kirjoittamansa blogin uuteen, anonyymiin blogiin. Samalla bloggin tekstit muuttuvat yhä kantaaottavammiksi, ja ainakin minulle tulee teksteistä ja niiden kommenteista jo paha olo. Toki olen itsekin sitä mieltä, että esim. tuotantoeläimiä kohdellaan huonosti, eivätkä eläimet ansaitse sellaista kohtelua. Kuitenkin tapa, jolla Johanna Sinisalon luoma henkilö puhuu eläinten oloista, on niin raju, raaka ja jopa niin yksityiskohtainen että oksettaa. Toki blogin ja varmaan koko kirjan tarkoitus on herättää ajatuksia ja saada lukija pohtimaan omia valintojaan, mutta olen kuitenkin hyvin yllättynyt että pelkän kirjan henkilön kirjoittamilla teksteillä, jotka ovat vain osa fiktiivistä tarinaa, voi olla niin suuri vaikutus. Mutta ehkä se johtuu enemmänkin siitä, että jotkut ihmiset oikeasti kirjoittavat tällaisia asioita ja on olemassa ihmisiä, jotka muuttavat näkemyksensä myös fyysisiksi teoiksi. Ja kyllähän sekin järkyttää, että niin rajuja kuvauksia eläinten huonoista elinoloista, kuin kirjassa on lueteltu, on oikeasti olemassa.
Kirja alkaa sillä, että se Orvo löytää yhden mehiläispesänsä autiona ja hylättynä, joka (ainakin kirjan mukaan, minä en tiedä mehiläisistä mitään) on mehiläisille epätyypillistä käyttäytymistä. Kun kritisoin kirjan takakantta liian dramaattisena siksi, että siinä mehiläisten katoaminen liitetään ihmiskunnan tuhoon, en selvästikään osannut odottaa sitä, mitä jo ensimmäisessä luvussa kerrotaan. Koko maailmaa ja varsinkin Pohjois-Amerikkaa vaivaa mehiläiskato, kun mehiläiset ovat kadonneet pesistään. Minusta se ei ensin edes kuulostanut kovin vakavalta, mutta muutaman luvun jälkeen ajattelen aivan toisin. Mehiläiset pölyttävät kasveja ja saavat näin mm. monet viljeltävät ruokakasvit hedelmöittymään. Ilman mehiläisiä lukemattomat ihmiset jäävät ilman ruokaa ja näkevät nälkää, koska kasvit eivät hedelmöity ja tuota satoa. Kauhistuttavinta siinä on se, että vain yhden lajin katoaminen maapallolta voisi todellisuudessakin johtaa valtavaan tuhoon. Ja koko ajan ilmastonmuutos jatkuu ja lajit kuolevat sukupuuttoon. Vaikka jonkun pienen hyönteisen katoaminen ei tuntuisikaan maailmanlopulta, ehkä pikemminkin helpotukselta, ihminen ei välttämättä ymmärrä, mitä vaikutuksia tuon lajin katoamisella voisi olla. Vaikka kirjassa ei ole vielä selitetty, miksi mehiläiset katoavat, olen kuitenkin aika varma, että jotenkin se on ihmisten vika. Siihen suuntaan kirja ainakin vaikuttaa olevan menossa.
Tähän mennessä kirja on siis tehnyt minuun paljon suuremman vaikutuksen kuin luulin sen tekevän. Kirjan tunnelma, joka tuntuu huokuvan luovuttamista ja maailman ankealta kuulostavaan tulevaisuuteen alistumista, masentaa ainakin minua. Onneksi kirjassa on sentään mielenkiintoinen juoni, johon voi keskittyä ja leikkiä, ettei huomaa rivien väliin piilotettua kritiikkiä ihmiskunnasta. Nyt minä vaan toivon, että kirja loppuu jotenkin onnellisemmin tai edes jotain toivoa tulevaan löytyisi, niin kirjasta jäisi kuitenkin ihan hyvä käsitys.
__________________________________________________________________________________
Nyt on sitten kirja luettu, aikataulussa pysyin vaikka ei olis kai tarvinnutkaan niin kiirehtiä kun palautusaikaa annettiin melkein viikko lisää... No ei haittaa, onpahan alta pois.
Enempää ajatuksia kirja ei oikein enää loppuvaiheessaan herättänyt, kaiken sain aika lailla pohdiskeltua jo tuohon ylemmäksi. En oikein osaa sanoa oliko loppu niinkään onnellinen, mutta ainakin mehiläisten katoamiselle löytyi selitys, vaikka se ei tainnutkaan olla kirjan päähenkilölle mieluisa. Pakko paljastaa että kyllähän se ihmisten vika oli, kuten olin ajatellutkin.
Vaikka alussa epäilin, että kirjan lukujen välissä olevat blogitekstit jotenkin vaikeuttaisivat kirjan lukemista ja siihen keskittymistä, niin ei kuitenkaan käynyt. Niiden ansiosta minusta itsestäni ainakin tuntui, että olisin lukijana koko ajan hieman edellä kirjan päähenkilöä, ja osasin aavistaa tulevaa niiden kautta paljon paremmin (en tiiä sitten että onko se hyvä asia...).
Kirjan "kiitosteksteissä" kerrotaan, että osa blogiteksteistä pohjautuu oikeisiin keskustelusivuilla käytyihin keskusteluihin. Tämä on masentavaa, mutta totta. On raskasta ajatella, että on ihmisiä, jotka ajattelevat kuten blogitekstien kirjoittaja, mutta yhtä pahalta tuntuu ajatella, että myös sellaisia ihmisiä on, jotka ajattelevat kuten tekstien fiktiiviset kommentoijat. Netissä ihmiset todella sanovat ihan mitä sattuu, kun nimimerkillä voi peittää henkilöllisyytensä eikä puheistaan yleensä jää kiinni.
Vaikka omat pohdintani kirjasta kuulostavatkin varmaan aika negatiivisilta, oli kirja silti lukemisen arvoinen. Kirjasta oppi paljon uutta ja se sai ajattelemaan asioita joita ei ennen ollut ajatellut. Ja vaikka kirja kuinka oli ankea yms. se oli kuitenkin hyvä! Ei kiva mutta hyvä, hyvin kirjoitettu ja sitä rataa. Kannattaa siis lukea, mutta vaikka kirja on aika lyhyt, se ei sitten todellakaan ole mitään kevyttä iltalukemista!
Kiitos ja kumarrus, se oli siinä! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti