sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Eemeli: Waltari Mika: ihmiskunnan Viholliset

Terves tämä on vähän myöhässä mutta kirjotellaas kuitenkin.

Kirjan valitisin koska en halunnut lukea mitään "perus Oksasata" tai muuta mielestäni tylsää suomalaista kirjaa. Valintaani vaikutti myöskin se, että Sinuhe Egyptiläinen on ainoa suomalainen aikuistenromaani jonka olen saanut luettua.
Odotuksissa oli Sinuhen kaltainen historiasta kertova tarina.


Kirjan juoni näyttää kevyesti pohjautuvan Kristinuskon tuloon antiikin Roomaan, mihin kirjan nimikin Perustuu, Kristittyjä pidettiin ihmiskunnan vihollisina. Kirjassa oli myös joitain Uuden testamentin tapahtumia, joita Waltari kuvaa omasta näkökulmastaan. Kirjan loppupuolella muumoassa Keefas niminen mies kertoo kirjan Päähenkilölle Minutus Jeesus Nasaretilaisen tulosta maanpäälle.

Päähenkilö Minutus on ateisti, hän on kirjassa käytännönläheninen ja epärunollinen hahmo, tämä käy ilmi siitä ettei hän suostu esimerkiksi ottamaan kantaa Keisari Neron laulutaitoihin vedoten omaan musikaalisuudettomuuteensa. Hän kuvaa elämänsä vaiheita hieman muistelevaan sävyyn. Minutuksen elämään Waltari syytää naisia enemmän ja vähemmän, ja nämä kaikki vievät häntä kuin pässiä narussa, Minutuksen tajuamatta mitään.
Minutuksen naissuhteet heijastavat myös hieman hänen suhdettaan isäänsä Markukseen, joka oli kirjan alussa näkyväkin hahmo.

Kirjan erikoisuuteen lisänsä toivat myös erilaiset seksuaalisuudet joita kirjassa vilisi. On suorastaan outoa, että kirjan aikakaudella kirjoihin saattoi laittaa homoseksuaalisuutta, pedofiliaa, zoofiliaa ja transeksuaalejakin. Tietenkin kyseiset on voitu sensuroida alkuperäsiestä verisoista, mene ja tiedä.


Kirjan yleisiksi teemoiksi jäivät Vallanhimo, turmeltuminen, Uskomisen mystiikka ja sen herättämä pelko. Kirja oli tiilen kokoinen järkäle historiallista romaania, jonka kanssa sai kahlata monta iltaa, välillä uskonnollinen pohdinta oli kuitenkin mukaansatempaavaa, mutta saattoi silti lähinnä rikkoa kirjan mukaansatempaavuutta.

Mika Waltari; Ihmiskunnan Vholliset.


@Eemeli Sova

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti