Valitsin kirjan
sattumalta samana päivänä palautettujen hyllystä ja ajattelin yllättää itseni
myöhemmin sisällöllä. Kirjan kannessa on piirros naisesta pukeutuneena mekkoon,
joten se ei paljasta juonesta kovin paljoa. Kirjan nimi on Totta ja se on
julkaistu vuonna 2010. Totta on käännetty useille eri kielille ja
elokuvaoikeudet on myyty. Kirjailija, Riikka Pulkkinen, oli minulle ennestään
tuntematon. Takakannen teksti on pieni pätkä keskustelua, jossa Elsa niminen ja
tuntematon toinen osapuoli puhuvat mekosta. Takakansiteksti
viittaa siihen, että mekkoon liittyy tarina tai oikeastaan mekon entiseen omistajaan.
Muutaman
ensimmäisen kappaleen luettuaan selviää, että kirja kertoo eläköityneestä
psykologista Elsasta, joka on kuolemassa syöpään. Kirja keskittyy siihen,
kuinka hän ja hänen perheensä käsittelevät kuolemaa ja keskinäisiä suhteitaan.
Kirjassa vaihtelee eri näkökulmia: Elsan aviomies Martti, heidän tyttärensä Eleonoora,
Eleonooran tytär Anna ja perheen lastenhoitaja Eeva 60-luvulla. Vaikutelma on heti
alussa surullinen. Martti on ahdistunut siitä, että hänen vaimonsa siirtyi
saattohoitoon kotiin sairaalasta. Hän pelkää, että löytää Elsan kuolleena
jonain aamuna. Hahmoilla on vaikeuksia
totutella ajatukseen perheenjäsenen kuolemasta. Päähenkilöiden ajatukset ovat paljon menneessä ja Elsan kuolemaa ei kuvailla sairauden aiheuttamien kipujen tai masennuksen kautta. Elsa haluaa viettää aikaa perheensä ja ystäviensä kanssa, tanssia, käydä uimassa ja järjestää piknikkejä. Elsan lapsenlapsi Anna löytää Elsan kaapista mekon, joka kuului Eevalle ja tämä alkaa selvittämään Eevan tarinaa. Kirjassa siirrytään välillä muusta tarinasta irrallaan 60-luvulle lastenhoitajaksi palkatun Eevan näkökulmaan ja siihen, kuinka hän rakastuu Marttiin, joka on kuuluisa taiteilija ja on vuosia suhteessa tämän kanssa sillä välin kuin Elsa matkustelee tekemässä tutkimusta ja pitämässä luentoja. Kirja tuntui aluksi tönköltä ja motivaatiota lukea eteenpäin oli vaikea löytää, mutta kappaleet, joissa Eeva oli kertojana avasivat kirjaa vähän paremmin. Traagisesti nuorena kuolleesta Eevasta puhutaan ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin ja Anna löytää yhtäläisyyksiä Eevan ja itsensä välillä. Kirjan selkeinä teemoina oli rakkaus, kuolema, suru ja suhde vanhemman ja lapsen tai lapsen hoitajan ja lapsen välillä.
Asia joka
häiritsi eniten oli dialogi hahmojen välillä, koska se oli usein epäuskottavaa
ja liian tarkkaan hiottua ollakseen realistista. Kuka isoisä oikeasti puhuu
lapsenlapselleen näin syvällisesti rakkaudesta spontaanissa juttutuokiossa
kesken rautiovaunuajelun? ”Säilyttää erillisyys vai kaventaa se olemattomiin,
sulautua yhteen. Tämä ei ole koskaan lakannut vaivaamasta minua. Kummasta
rakastamisessa on kyse? …..” Kirjoitustyyli oli runollista ja
yksityiskohtaista, mistä pidin välillä ja välillä se alkoi
tympimään. On vaikeaa sanoa, mitä mieltä olen kirjasta. Se oli loppujen lopuksi
aika nopeasti luettava ja herätti paljon ajatuksia ja myötätuntoa
hahmoja kohtaan. Onnellista lopetusta ei ollut, vaan kirja loppui ”elämä jatkuu”
–tyyliin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti