Senja Tavi: Riikka Pulkkinen - Totta

Valitsin kirjan sattumalta samana päivänä palautettujen hyllystä ja ajattelin yllättää itseni myöhemmin sisällöllä. Kirjan kannessa on piirros naisesta pukeutuneena mekkoon, joten se ei paljasta juonesta kovin paljoa. Kirjan nimi on Totta ja se on julkaistu vuonna 2010. Totta on käännetty useille eri kielille ja elokuvaoikeudet on myyty. Kirjailija, Riikka Pulkkinen, oli minulle ennestään tuntematon. Takakannen teksti on pieni pätkä keskustelua, jossa Elsa niminen ja tuntematon toinen osapuoli puhuvat mekosta. Takakansiteksti viittaa siihen, että mekkoon liittyy tarina tai oikeastaan mekon entiseen omistajaan.

Muutaman ensimmäisen kappaleen luettuaan selviää, että kirja kertoo eläköityneestä psykologista Elsasta, joka on kuolemassa syöpään. Kirja keskittyy siihen, kuinka hän ja hänen perheensä käsittelevät kuolemaa ja keskinäisiä suhteitaan. Kirjassa vaihtelee eri näkökulmia: Elsan aviomies Martti, heidän tyttärensä Eleonoora, Eleonooran tytär Anna ja perheen lastenhoitaja Eeva 60-luvulla. Vaikutelma on heti alussa surullinen. Martti on ahdistunut siitä, että hänen vaimonsa siirtyi saattohoitoon kotiin sairaalasta. Hän pelkää, että löytää Elsan kuolleena jonain aamuna.  Hahmoilla on vaikeuksia totutella ajatukseen perheenjäsenen kuolemasta.

Päähenkilöiden ajatukset ovat paljon menneessä ja Elsan kuolemaa ei kuvailla sairauden aiheuttamien kipujen tai masennuksen kautta. Elsa haluaa viettää aikaa perheensä ja ystäviensä kanssa, tanssia, käydä uimassa ja järjestää piknikkejä. Elsan lapsenlapsi Anna löytää Elsan kaapista mekon, joka kuului Eevalle ja tämä alkaa selvittämään Eevan tarinaa. Kirjassa siirrytään välillä muusta tarinasta irrallaan 60-luvulle lastenhoitajaksi palkatun Eevan näkökulmaan ja siihen, kuinka hän rakastuu Marttiin, joka on kuuluisa taiteilija ja on vuosia suhteessa tämän kanssa sillä välin kuin Elsa matkustelee tekemässä tutkimusta ja pitämässä luentoja. Kirja tuntui aluksi tönköltä ja motivaatiota lukea eteenpäin oli vaikea löytää, mutta kappaleet, joissa Eeva oli kertojana avasivat kirjaa vähän paremmin. Traagisesti nuorena kuolleesta Eevasta puhutaan ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin ja Anna löytää yhtäläisyyksiä Eevan ja itsensä välillä. Kirjan selkeinä teemoina oli rakkaus, kuolema, suru ja suhde vanhemman ja lapsen tai lapsen hoitajan ja lapsen välillä.

Asia joka häiritsi eniten oli dialogi hahmojen välillä, koska se oli usein epäuskottavaa ja liian tarkkaan hiottua ollakseen realistista. Kuka isoisä oikeasti puhuu lapsenlapselleen näin syvällisesti rakkaudesta spontaanissa juttutuokiossa kesken rautiovaunuajelun? ”Säilyttää erillisyys vai kaventaa se olemattomiin, sulautua yhteen. Tämä ei ole koskaan lakannut vaivaamasta minua. Kummasta rakastamisessa on kyse? …..” Kirjoitustyyli oli runollista ja yksityiskohtaista, mistä pidin välillä ja välillä se alkoi tympimään. On vaikeaa sanoa, mitä mieltä olen kirjasta. Se oli loppujen lopuksi aika nopeasti luettava ja herätti paljon ajatuksia ja myötätuntoa hahmoja kohtaan. Onnellista lopetusta ei ollut, vaan kirja loppui ”elämä jatkuu” –tyyliin.