Linda: Eeva Tenhunen - Mustat kalat vol. 1, 2, & 3

vol. 1

Tällaiseen kirjaan mä olen siis päätynyt. Kyseessä on Eeva Tenhusen 

vuonna 1964 ilmestynyt dekkari. Tapahtumat sijoittuvan kesäiseen Linnaan 

(kyseessä taitaa siis olla Olavinlinna), jossa opiskelijatytöt paimentavat turistilaumoja. 

Mutta liittyy siihen muutakin. Nimittäin rakkausseikkailuja, mustasukkaisuutta ja MURHA.

Etukäteen mulla ei ollut kirjasta juuri mitään käsitystä eikä kirjailijakaan ollut tuttu. 

Itse asiassa taisin päätyä tähän tuon klassikkoautomaatin kautta. 

Luvattiin hyppysellinen romantiikkaa ja aimoannos jännitystä. 

Ajattelin että todennäköisesti tykkään, jännäreiden ystävä kun olen. 

Olen jakanut kirjani 21 luvut kolmeen osaan eli luen aina noin seitsemän lukua eteenpäin ja sitten tulen tänne (mikäli jännitykseltäni maltan) jakamaan teille lukukokemuksiani!

JA NYT on sitten noin kolmasosa kirjasta luettuna.

 Ehdin jo pelätä ettei koko murhaa ehdi tapahtua ennen seitsemännen luvun loppua. 

Silloinhan ei mulla olisi ollut paljoa kerrottavaa. Kirja ei nimittäin toistaiseksi 

ole ollut mitenkään erityisen henkeäsalpaavan jännittävä. 

Sanottakoon vaikka nyt näin että kun hastoin iskän loihtiman lasagnen tuoksun, 

ruoka voitti ja kirja jäi siihen mihin se nyt sattui lennähtämään. 

Koko kertomushan alkaa Linnan esittelyllä (oikein pohjapiirroskin löytyy). Aluksi esitellään ns. tarustoa Linnan mustan ja pelottavan virran onnettomuutta ennustavasta veden hengestä ja sen mustista kaloista. Kuvaan astuu melkoisen nopeaan tahtiin uusia henkilöitä ja koko ajan maalaillaan uhkaavaa maisemaa. Jo alussa lukijalle on selvää, että Linnan oppaiden ja muiden työntekijöiden välit eivät ole aivan kohdillaan...

Lukiessani eteenpäin siinä kuitenkin kävi näin, että odotin  koko ajan jotain jännittävää tapahtuvan, mutta kun ei. Itse murhaa sai tosiaan odottaa melkoisen kauan. Henkilöiden juttutuokiot vain venyivät ja venyivät. Kun se murha sitten lopulta todettiin tapahtuneeksi, ei se ollutkaan kovin jännittävä. Välittömästi alettiin "etsiä" syyllistä. 

ELI käytännössä jaariteltiin monta sivua, missä kukin Linnan henkilökunnasta oli ollut milläkin hetkellä ja kuka pystyi vahvistamaan kenenkin alibin. Tätä oli lievästi sanottuna vaikea seurata, varsinkin kun kirjan henkilöiden miehistä varmaan neljä alkaa k-kirjaimella... Mielenkiintoista on myös se, että kirjan päähenkilö Liisa ei ole poliisi, toisin kuin useissa lukemissani muissa dekkareissa. Saa nähdä miten juttu lähtee ratkeamaan ja miltä kantilta sitä oikein kerrotaan. Periaatteessahan rikostutkinta ei kuulu tälle Liisalle lainkaan, päinvastoin: hän on yksi epäillyistä.

To be continued...

vol. 2

 

Ja luku-urakka jatkuu. Jäätiin vaiheeseen, jossa koko Linnan henkilökuntaa haastateltiin tavoitteena haravoida kasaan epäillyt. Aika tylsäähän se murhaajan etsiminen oli. Jokainen yksityiskohta käytiin melkoisen tarkkaan läpi. 

Yksi jokseenkin jännittävä kohta oli kun Liisa joutui murhan jälkeisenä päivänä yöopastukselle ja sai opastettavaksi jonkun uhkaavan muukalaisen. Liisa meni sitten pyörtymään ja selvisi että asetta pitelevä tekoraajainen ihmehyypiö olikin komea komisaario, joka päätti tulla yömyöhään pelottelemaan opasta. Ehkäpä tässä nyt olisi sitä luvattua romantiikkaa, mutta ei se Liisa vaikuttanut lämpenevän komisario Hallalle. Liisa on kyllä aika erikoinen henkilöhahmo. Siitä ei oikein ota selvää, mitä sen päässä liikkuu. Tuntuu ettei sitä oikein liikuta mikään. Joku sen kavereista on todennäköisesti kylmäverinen murhaaja, mutta ei se siitä ota stressiä

No mutta joka tapauksessa seuraavana päivänä tulee tieto siitä, että murhaaja on saatu kiinni. Kyseessä oli kukas muukaan kuin joku viiksekäs italialainen turisti. 

Sitten tapahtuu kuitenkin toinen murha, jonka aikana tämä italiano istui vankilassa.

 Tämä oli sinänsä hyvä käänne, sen verran tylsäksi alkoi lukeminen käydä. 

Vaikka kyllähän sen nyt kaikki tiesi, ettei se murhaaja ollut joku random turisti... 

En itse ollut kuitenkaan aavistanut että toinenkin murha tapahtuisi. Kun sitten luin takakannen vielä kertaalleen, niin kyllähän siellä kerrotiin että tapahtuu kaksi murhaa. Että hyvä vain etten kovin ollut syventynyt siihen takakanteen. 

Tämä murha sitten oli hieman jännempi, ns. dramaattisempi. Nätti nainen kuolee parhaassa mekossaan, korkokengissä ja punaisessa huulipunassa. (kliseistäkö?) Tämän murhan jälkeen aloin itsekin arvailla tulevia tapahtumia eli mielenkiintoa tuli vähän enemmän. Kirja on jo kuitenkin loppupuolella. Saa nähdä arvaanko murhaajan...

To be continued...


vol. 3

Nyt on sitten kirja luettu. Tämänhetkistä tunnetilaa on vähän vaikea kuvailla. Oikeastaan ei  tunnu oikein miltään. Olen ehkä jopa hieman pettynyt (kerron kohta miksi). Odotin jotain jännittävää loppuhuipennusta, mutta sitä ei tullut.

Loppua kohden selvittäminen kävi hieman tehokkaammaksi. Kuvittelisi, että toinen murha laittaisi pakan vähän sekaisin, mutta se vain selvensi koko kuviota. Ja jos luki tarkkaan minne toisen murhan uhri oli menossa murhailtana, ja missä murhaaja sanoi olleensa, on syyllinen aika helppo arvata. Itsellenihän kävi juuri näin ja tämä oli se pettymys. Minusta kunnon murhadekkarissa ei kuulu arvata murhaajaa, vaan sen täytyy toimia niin että lukijan on mahdoton arvata sitä. 

Aika paljon ärsytti lopussa myös tämä Liisan käytös. Tutkimuksissa oli tultu siihen tulokseen, että toisen murhan uhrin päiväkirjaa tarvittaisiin kipeästi. Halla ja muuan tohtori Karsten käyvät Liisan luona ja kertovat kaikki päätelmänsä tapahtumista ja 
pohtivat asiaa yhdessä. Siis mitä ihmettä poliisi ja kaksi tavista (tarkemmin sanottuna epäiltyä) keskustelevat murhatutkimuksesta! En nyt ole ihan varma menisikö se homma oikeasti näin... 

Sitten käy niin, että Liisa löytää tämän kaivatun päiväkirjan ja salaa lukee sitä, vaikka se on todistusaineistoa. Hän vetää omat johtopäätökset tapahtumista ja ryntää juhliin varoittamaan murhaajaa, että hän tietää totuuden... No, lopulta hän miltei pääsee hengestään.  

Jälleen kerran Halla ja tohtori Karsten löytävät onnekkaasti Liisan murhayrityksen jäljiltä ja vievät tämän kotiin. Sitten taas keskustellaan ja lopulta Liisa tunnustaa kaiken. Seuraavana päivänä komisario Halla pyytää koko konkkaronkan Linnaan ja jakaa koko stoorin muiden kanssa. Se kuitenkin poikkeaa kovasti Liisan tarinasta. Liisan arvailut osoittautuvatkin vääriksi ja Halla paljastaa oikean murhaajan.

  Koko kirja ei ihan täyttänyt mun odotuksia. Se romantiikka ja jännitys jäivät puuttumaan. Ei siis mikään paras lukemani rikosromaani. Toki kyllähän tämänkaltaisia dekkareita lukee, jos on sitä kuuluisaa ylimääräistä aikaa. Oli siinä se jännitysmomentti, että osuuko oma arvaus syyllisestä oikeaan. Sitten oli myös hauskaa myhäillä jollekin kirjan henkilöistä tämän tajuttua jotakin, että hähää minäpä tiesin tuon jo! Ei se lukeminen siis ihan tylsää ollut. Tuommoinen perusdekkari. Ja tuntui hyvältä, että selvitin murhan nopeammin kuin komisario Halla!

 Tähän loppuu mun luku-urakka. Kiitos lukijoille ja muille postaajille! 

Ja tietysti ihanaa kesää kaikille, loma on jo ihan nurkan takana... ;)