4.5.2013, aamu
Kirjan kannessa oleva seinästä roikkuva kenkäpari toi mieleen kesäiset tarinat, jotka sijoittuvat kehä kolmosen ulkopuolisen Suomeen. Kannen perusteella siis odotin kevyitä ja arkisia tarinoita maaseudulta. Novellikokoelman takakannessa oleva kommentti: "Väkeviä kertomuksia meidän aikamme ihmisistä - haaveena sankaruus, julkisuus, vanhemmuus, parisuhde" muutti käsitystäni kirjasta. Kommentin perusteella odotin edelleen tarinoita tavallisista ihmisistä arkisissa tilanteissa, mutta mielikuva keveistä kertomuksista muuttui mielikuvaksi hieman raskaammista kertomuksista.
4.5.2013, iltapäivä
Novelli 1, Kaupankäyntiä
Kun aloitin lukemisen, nautin kirjasta niin vallattoman paljon, että luin kuusi novellia yhteen syssyyn - siis paksu paketti kerralla analysoitavaksi. Ensimmäinen novelli on nimeltään Kaupankäyntiä. Tiiviisti kerrottuna pieni poika kasvaa jossain Tampereen taajamassa pelaten jääkiekkoa muiden poikien ja isänsä kanssa. Eräänä päivänä isä vie pojan katsomaan oikeaa jääkiekko-ottelua. Poika eksyy ja myöhemmin isä saa turpaansa ottelussa toisilta faneilta. Seurauksena isä tuntee kunniansa menetetyksi ja muuttaa toiseen kaupunkiin, hyläten poikansa.
Ensimmäinen novelli vastasi kirjan takakannen perusteella tekemiäni oletuksia. Kertomuksen hahmot olivat aivan tavallisia ihmisiä ja heidän tarinansa oli raskas sulattaa. Novellin raskas vaikutelma perustuu osaan, jossa isähahmo joutuu väkivallan uhriksi kesken ottelun. Välikohtauksen tausta jää mysteeriksi. Onko kyseessä isän oudot kaupankäyntikytkökset vai onko kyseessä ensimmäisenä mieleen tuleva fanien välinen yhteenotto? Johtopäätös jää lukijan tehtäväksi. Oman tulkintani mukaan isä oli kytköksissä kyseenalaisiin bisneksiin. Joka tapauksessa välikohtauksen seurauksena isä muuttaa toiselle paikkakunnalla ja katkaisee yhteydenpidon poikaansa lähes kokonaan, mikä tuntuu käsittämättömältä tapahtuman taustalla olevista asioista riippumatta.
Tarina kosketti, koska siinä tavallinen perhe koki jotain mullistavaa syystä, jota en ymmärtänyt. Mieleeni jäi monta kysymystä. Mitä isä teki saadakseen moisen vainon aikaiseksi? Miksi isä ei uskaltanut ottaa poikaansa yhteyttä tapahtuman jälkeen? Mihin isä päätyi ja mitä hän tekee nykyään? Päätin jättää tarinan taakseni ja lukea seuraavan. Pohdin pyörisikö muutkin kertomukset vastaavien teemojen ympärillä.
Novelli 2, Fucking Thailand
Kirjan takakannessa oleva lainaus novellista Fuckin Thailand kiteyttää tarinan ytimen loistavasti: "12-vuotias poika päätyy tarkistamaan käsitystään äidin tyttöystävästä lomalla Thaimaassa". Aluksi pojan ajatuksesta äitinsä tyttöystävästä ovat kielteisiä. Eräänä lomapäivänä poika päätyy kuitenkin kahdestaan retkelle äitinsä tyttöystävän Ellin kanssa. Ellin kauhistukseksi mahdollisesti vesikauhuinen apina mahdollisesti puree poikaa jalasta. Pureminen ja vesikauhuisuus olivat oletuksia. Episodin jälkipyykin seurauksena pojan ja Ellin välit lämpenevät osittain.
Nautin kovasti pojan näkemyksistä Ellin ja äitinsä eroista. Oli huvittavaa lukea, mitä teini-iän kynnyksellä oleva poika ajattelee siitä, että aikaisemmin hetero äiti onkin yhtäkkiä parisuhteessa elävä homoseksuaali. Välien lämpeneminen sai minut hyvälle tuulelle, vaikka pieni kireys ja varauksellisuus jäi kyseisen kaksikon välille läsnäolevaksi. Hyvän mielen vuoksi päädyin lukemaan kolmannenkin novellin samalta istumalta.
Novelli 3, Florida
Keski-ikäinen mies ja nuori poika ovat matkalla Floridassa. Matkalla mies käsittelee suhdettaan poikaan, joka on hyvin erilainen kuin hän. Poika on luonteeltaan kiukutteleva ja lapsellinen. Mies on kateellinen pojalle ja hän haluaa olla kuten poika - hän haluaa rellestää ja olla huoleton. Myöhemmin mies kuitenkin tajuaa pojan olevan täysi ääliö, jolloin hänen mielipiteet poikaa kohtaan muuttuvat.
Lukiessani novellia koin suurta myötähäpeää poikaa kohtaan. Hänen uhittelu, juopottelu sekä ylimielisyys olivat juuri sellaisia kuin epävarmalla teinillä voi pahimmillaan olla. Muuten novellista ei jäänyt juuri mitään käteen. Kolmas kertomus oli pettymys ensimmäisen kahden jälkeen, siksi siirryin suoraan neljänteen tarinaan siinä toivossa, että saisin jotain yhtä makoisaa luettavaa kuin aiemmat kokoelman kertomukset.
12.4.2013
Jokaisen novellin analysointi erikseen ei tunnu enää erityisen mielekkäältä tavalta kirjoittaa tätä blogia. Kirjoitan nyt siis yleisesti, mitä ajatuksia eri lukukerrat herättävät. Edellisestä lukukerrasta on kulunut jo viikko, mutta analysoimattomat tarinat ovat vielä tuoreesti muistissani. Floridaksi otsikoidun kertomuksen jälkeen seurasi tähän mennessä sykähdyttävin lukukokemus, jonka Itkosen kokoelma on tähän asti suonut.
Kertomus "Ei minun elämäni" kertoi pääkaupunkiseudulla elävästä naistoimittajasta, joka tutustuu itseään nuorempaan maalla asuvaan kotiäitiin tehdessään juttua hänestä naistenlehteen. Toimittajan kuva Suomesta rajoittuu kehä kolmosen sisäpuolelle, kun taas Helsinki on kotiäidille täysin vierasta seutua. Hyvin vahvana teemana on siis kaupunkilaisen ja maalaisen kohtaaminen toiselle vieraassa ympäristössä. Teema tekee novellista hyvin mielenkiintoisen lukea, koska se herättää mielenkiintoisia ajatuksia.
"Stadikeskeisyyttä" esiintyy myös tosielämän Suomessa. Tuntuu hassulta, miten joku ei nykypäivänä tunne kotimaataan lainkaan kotikaupunkinsa ulkopuolelta. Toisaalta on hienoa, miten toimittajahahmo on sitoutunut niin vahvasti johonkin paikkaan. Jutun varjopuoli on kuitenkin se, miten toimittaja suhtautuu muualla asuviin suomalaisiin, ikään kuin syntyperästä johtuvaa erilaisuutta ei voisi ymmärtää. Melkeinpä suutuin lukiessani toimittajan käsityksiä muista suomalaisista, hänen puheissaan olemme jollain tapaa alempiarvoisia Helsinkiläisiin nähden. Juha Itkonen kertoo tarinansa kuitenkin hyvin kauniisti ja se oli nautinnollinen lukea. Tunteet kuuluvat asiaan, vaikka ne olisi kielteisiä.
Seuraavat kaksi novellia olivat lähinnä hyviä. Ensimmäisessä pohditaan varusmiehen suhdetta hänen entiseen tyttöystävään. Seuraavassa aikuista miesopettajaa epäillään alaikäisen tytön raiskaamisesta risteilyn aikana. Itkonen käsittelee aikaisempien kertomusten tapaan hyvin rankkoja aiheita, jotka kuitenkin koskettavat tavallisia suomalaisia.
Jälkimmäisessä tarinassa tyttö valehteli tulleensa raiskatuksi. Uskomatonta, miten joku voi vaarantaa toisen elämän moisella valheella. Mies olisi menettänyt työnsä ja mahdollisesesti myös välit hänen entiseen vaimoon ja lapsiin olisivat olleet koetuksella. Tarinat olivat ilo lukea, mutta suurempia pohdintoja ja analyyseja ne eivät tarvitse.
19.5.2013
Seuraavat neljä novellia kokoelmasta kertoivat kaikki jostain pienemmästä tapahtumasta, jonka ohella päähenkilö muistelee menneitä. Samasta teemasta johtuen tuntui siltä, että olisi lukenut saman tarinan kolmesti. Henkilöt olivat erit ja tapahtumat olivat erit, silti puutumisen taso oli suuri. Jokaisen tarinan opetus oli kutakuinkin seuraavanlainen: Älkää hyvänen aika haikailko liikaa menneitä, mennyt on mennyttä ja onnellisuuden löytää hetkestä. Kokoelma tuntuu hyvin ristiriitaiselta tässä vaiheessa, sillä jotkin tarinat ovat olleet hyvin kauniita ja mielenkiintoisia samalla, kun jotkin tarinat ovat olleet jopa puuduttavia. Toivoa on, ehkä seuraavista löytyy taas jotain liikuttavaa.
Ihme on tapahtunut, vannon sen käsi Juha Itkosen novellikokoelmalla. Toiveisiini on vastattu, seuraava tarina oli kaikesta surullisuudesta huolimatta yhtä kaunis kuin Peltoniemen Hintriikan surumarssi. Tarinan nimi on Hetki minun jälkeeni ja sen juonen tiivistäisin näin: Perheen isä muistelee erikoista nuoruusvuosiensa suhdetta tyttöön nimeltä Elina. Alakouluikäisinä he ovat parhaat ystävät, harmiksi Elina joutui muuttamaan muualle ja ystävysten tiet erkanivat. Rippikouluikäisinä he tapaavat uudelleen ja kylmän tapaamisen päätteksi Elina kertoi sairastavansa tappavaa syöpää. Tässä vaiheessa muistelmien nuori tuleva perheen isä ottaa tehtäväkseen osoittaa Elinalle kuinka tärkeä hän on. Erään vierailun lopuksi he päätyvät rakastelemaan täysin spontaanisti pitkän ja hartaan hiljaisuuden jälkeen. Pian tyttö kuolee ja luonnollisesti se on nuorelle pojalle hyvin raastava kokemus. Juha Itkonen käsittelee tarinaa hyvin kauniisti kuitenkaan kaunistelematta asioita. Tunnelma on hyvin sumuinen, juuri niin voisin kuvitella kokevani vastaavanlaiset tapahtumat itsekin. Haluan vielä lainata perheen isän mietteitä tapahtuneesta: "Tämä pitäisi tallentaa videokameralle, lähettää satelliittiterveisinä kaikkien maailmankaikkeuden mahdollisten planeettojen asukkaille. Tällaisia me olemme. Tällainen on meidän maailmamme. Me emme halua mitään pahaa. Antakaa meidän elää." Mitä voisin sanoa? Mikä muu tarina Titanicin ohella saa minunlaisen nuoren pojan liikuttumaan tällä tavoin? Voin sanoa, että hyvin harva. Tarina on siis ylistävien sanojen arvoinen. Minuun se osui ja upposi. Tarvitseeko minun muuta sanoa?
Valitettavasti kirjan viimeinen novelli palautuu jälleen kirjan heikoimpien tasolle. Suoraan sanoen kirjan lopetukseksi tarina oli huono. Jälleen joku keski-ikäinen on onneton menneisyydestään. Mielestäni tarina ei ole suurempien sanojen arvoinen.
On aika pohtia kirjaa kokonaisuutena. Jotkin tarinat olivat niin loistavia, että sokaistuin. Toiset taas toimivat unilääkkeenä. Kokelman kahdestatoista novellista kuusi olivat ikimuistoisia. Kirjasta jäi hyvä maku suuhun ikimuistoisten tarinoiden ansiosta. Itkonen on vallan mainio tarinoitsija ja hyvin mielellään lukisin hänen tuotantoaan enemmän. Itkonen onnistui takomaan päähäni kaksi opetusta. Älä ikinä haikaile liikaa menneisyydessä menetettyjä asioita äläkä ryhdy talousalan ammattilaiseksi. Hyvin moni tarinoiden onnettomista hahmoista teki työtä talousmaailman parissa. Tämä on oma havainto ja uskon siihen sydämeni pohjasta. Viimeiseksi haluan sanoa vain kiitokset Juha Itkoselle. Huolimattomia unelmia on lukemisen arvoinen teos.
-Visa Vilmusenaho 11D
Novelli 3, Florida
Keski-ikäinen mies ja nuori poika ovat matkalla Floridassa. Matkalla mies käsittelee suhdettaan poikaan, joka on hyvin erilainen kuin hän. Poika on luonteeltaan kiukutteleva ja lapsellinen. Mies on kateellinen pojalle ja hän haluaa olla kuten poika - hän haluaa rellestää ja olla huoleton. Myöhemmin mies kuitenkin tajuaa pojan olevan täysi ääliö, jolloin hänen mielipiteet poikaa kohtaan muuttuvat.
Lukiessani novellia koin suurta myötähäpeää poikaa kohtaan. Hänen uhittelu, juopottelu sekä ylimielisyys olivat juuri sellaisia kuin epävarmalla teinillä voi pahimmillaan olla. Muuten novellista ei jäänyt juuri mitään käteen. Kolmas kertomus oli pettymys ensimmäisen kahden jälkeen, siksi siirryin suoraan neljänteen tarinaan siinä toivossa, että saisin jotain yhtä makoisaa luettavaa kuin aiemmat kokoelman kertomukset.
12.4.2013
Jokaisen novellin analysointi erikseen ei tunnu enää erityisen mielekkäältä tavalta kirjoittaa tätä blogia. Kirjoitan nyt siis yleisesti, mitä ajatuksia eri lukukerrat herättävät. Edellisestä lukukerrasta on kulunut jo viikko, mutta analysoimattomat tarinat ovat vielä tuoreesti muistissani. Floridaksi otsikoidun kertomuksen jälkeen seurasi tähän mennessä sykähdyttävin lukukokemus, jonka Itkosen kokoelma on tähän asti suonut.
Kertomus "Ei minun elämäni" kertoi pääkaupunkiseudulla elävästä naistoimittajasta, joka tutustuu itseään nuorempaan maalla asuvaan kotiäitiin tehdessään juttua hänestä naistenlehteen. Toimittajan kuva Suomesta rajoittuu kehä kolmosen sisäpuolelle, kun taas Helsinki on kotiäidille täysin vierasta seutua. Hyvin vahvana teemana on siis kaupunkilaisen ja maalaisen kohtaaminen toiselle vieraassa ympäristössä. Teema tekee novellista hyvin mielenkiintoisen lukea, koska se herättää mielenkiintoisia ajatuksia.
"Stadikeskeisyyttä" esiintyy myös tosielämän Suomessa. Tuntuu hassulta, miten joku ei nykypäivänä tunne kotimaataan lainkaan kotikaupunkinsa ulkopuolelta. Toisaalta on hienoa, miten toimittajahahmo on sitoutunut niin vahvasti johonkin paikkaan. Jutun varjopuoli on kuitenkin se, miten toimittaja suhtautuu muualla asuviin suomalaisiin, ikään kuin syntyperästä johtuvaa erilaisuutta ei voisi ymmärtää. Melkeinpä suutuin lukiessani toimittajan käsityksiä muista suomalaisista, hänen puheissaan olemme jollain tapaa alempiarvoisia Helsinkiläisiin nähden. Juha Itkonen kertoo tarinansa kuitenkin hyvin kauniisti ja se oli nautinnollinen lukea. Tunteet kuuluvat asiaan, vaikka ne olisi kielteisiä.
Seuraavat kaksi novellia olivat lähinnä hyviä. Ensimmäisessä pohditaan varusmiehen suhdetta hänen entiseen tyttöystävään. Seuraavassa aikuista miesopettajaa epäillään alaikäisen tytön raiskaamisesta risteilyn aikana. Itkonen käsittelee aikaisempien kertomusten tapaan hyvin rankkoja aiheita, jotka kuitenkin koskettavat tavallisia suomalaisia.
Jälkimmäisessä tarinassa tyttö valehteli tulleensa raiskatuksi. Uskomatonta, miten joku voi vaarantaa toisen elämän moisella valheella. Mies olisi menettänyt työnsä ja mahdollisesesti myös välit hänen entiseen vaimoon ja lapsiin olisivat olleet koetuksella. Tarinat olivat ilo lukea, mutta suurempia pohdintoja ja analyyseja ne eivät tarvitse.
19.5.2013
Seuraavat neljä novellia kokoelmasta kertoivat kaikki jostain pienemmästä tapahtumasta, jonka ohella päähenkilö muistelee menneitä. Samasta teemasta johtuen tuntui siltä, että olisi lukenut saman tarinan kolmesti. Henkilöt olivat erit ja tapahtumat olivat erit, silti puutumisen taso oli suuri. Jokaisen tarinan opetus oli kutakuinkin seuraavanlainen: Älkää hyvänen aika haikailko liikaa menneitä, mennyt on mennyttä ja onnellisuuden löytää hetkestä. Kokoelma tuntuu hyvin ristiriitaiselta tässä vaiheessa, sillä jotkin tarinat ovat olleet hyvin kauniita ja mielenkiintoisia samalla, kun jotkin tarinat ovat olleet jopa puuduttavia. Toivoa on, ehkä seuraavista löytyy taas jotain liikuttavaa.
Ihme on tapahtunut, vannon sen käsi Juha Itkosen novellikokoelmalla. Toiveisiini on vastattu, seuraava tarina oli kaikesta surullisuudesta huolimatta yhtä kaunis kuin Peltoniemen Hintriikan surumarssi. Tarinan nimi on Hetki minun jälkeeni ja sen juonen tiivistäisin näin: Perheen isä muistelee erikoista nuoruusvuosiensa suhdetta tyttöön nimeltä Elina. Alakouluikäisinä he ovat parhaat ystävät, harmiksi Elina joutui muuttamaan muualle ja ystävysten tiet erkanivat. Rippikouluikäisinä he tapaavat uudelleen ja kylmän tapaamisen päätteksi Elina kertoi sairastavansa tappavaa syöpää. Tässä vaiheessa muistelmien nuori tuleva perheen isä ottaa tehtäväkseen osoittaa Elinalle kuinka tärkeä hän on. Erään vierailun lopuksi he päätyvät rakastelemaan täysin spontaanisti pitkän ja hartaan hiljaisuuden jälkeen. Pian tyttö kuolee ja luonnollisesti se on nuorelle pojalle hyvin raastava kokemus. Juha Itkonen käsittelee tarinaa hyvin kauniisti kuitenkaan kaunistelematta asioita. Tunnelma on hyvin sumuinen, juuri niin voisin kuvitella kokevani vastaavanlaiset tapahtumat itsekin. Haluan vielä lainata perheen isän mietteitä tapahtuneesta: "Tämä pitäisi tallentaa videokameralle, lähettää satelliittiterveisinä kaikkien maailmankaikkeuden mahdollisten planeettojen asukkaille. Tällaisia me olemme. Tällainen on meidän maailmamme. Me emme halua mitään pahaa. Antakaa meidän elää." Mitä voisin sanoa? Mikä muu tarina Titanicin ohella saa minunlaisen nuoren pojan liikuttumaan tällä tavoin? Voin sanoa, että hyvin harva. Tarina on siis ylistävien sanojen arvoinen. Minuun se osui ja upposi. Tarvitseeko minun muuta sanoa?
Valitettavasti kirjan viimeinen novelli palautuu jälleen kirjan heikoimpien tasolle. Suoraan sanoen kirjan lopetukseksi tarina oli huono. Jälleen joku keski-ikäinen on onneton menneisyydestään. Mielestäni tarina ei ole suurempien sanojen arvoinen.
On aika pohtia kirjaa kokonaisuutena. Jotkin tarinat olivat niin loistavia, että sokaistuin. Toiset taas toimivat unilääkkeenä. Kokelman kahdestatoista novellista kuusi olivat ikimuistoisia. Kirjasta jäi hyvä maku suuhun ikimuistoisten tarinoiden ansiosta. Itkonen on vallan mainio tarinoitsija ja hyvin mielellään lukisin hänen tuotantoaan enemmän. Itkonen onnistui takomaan päähäni kaksi opetusta. Älä ikinä haikaile liikaa menneisyydessä menetettyjä asioita äläkä ryhdy talousalan ammattilaiseksi. Hyvin moni tarinoiden onnettomista hahmoista teki työtä talousmaailman parissa. Tämä on oma havainto ja uskon siihen sydämeni pohjasta. Viimeiseksi haluan sanoa vain kiitokset Juha Itkoselle. Huolimattomia unelmia on lukemisen arvoinen teos.
-Visa Vilmusenaho 11D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti